6. kesäkuuta 2020

Reetta Niemensivu: Aavepianisti

 Reetta Niemensivu: Aavepianisti ja muita kertomuksia (2011)
Suuri Kurpitsa
kirjastosta

Aavepianisti on neljän lyhyen sarjakuvan kokoelma. Niemensivun yksinkertainen piirrostyyli vetää puoleensa sekä aikuisia että lapsia. Uskoisin, että teos sopii erinomaisesti luettavaksi yhdessä lapsen kanssa tai aikuiselle viiden minuutin välipalaksi. Koska teoksessa on alareunassa englanninkielinen käännös, Aavepianisti sopii myös erinomaisesti ala-asteikäiselle, joka haluaa lukea kirjoja englanniksi.

31. toukokuuta 2020

Bernard Williams: Platon

 Bernard Williams: Platon (1998)
Suuret filosofit -sarja: 16
Suomentaja: Ilpo Halonen
Otava, 2000
66 sivua
kirjastosta

Länsimainen filosofia ei ainoastaan alkanut Platonista vaan on myös viettänyt suurimman osan ajastaan hänen seurassaan.

Samoin kuin Sokrates, Williamsin Platon kuuluu myös Suuret filosofit -sarjaan, jossa esitellään 24 historain suurimman filosofin ajatuksia.

Platon on jaettu kuuteen eri lukuun: Platonin filosofian kehitykseen, sokraattisiin dialogeihin, Platonin ajatuksiin hyveestä ja etiikasta ja luolavertaukseen. Kaiken kaikkiaan siis ytimekäs paketti Platonin filosofian keskeimmistä ajatuksista.

Mielestäni Williamsin Platonilla ja Gottliebin Sokrateella on hieman sama ongelma: en enää muista, mitä olen lukenut. Tämä voi johtua myös minusta: en ehkä keskittynyt tarpeeksi lukiessa tai en ole tottunut lukemaan tämäntyyppisiä teoksia. Platon on sentään jaettu lukuihin, mikä helpottaa teoksen rakenteen hahmottamista.

Suosittelisinko Platonia? En välttämättä. Jälleen kerran mielestäni esim. Wikipediasta saisi nopeammin ja helpommin tietoa Platonin elämästä. Toisaalta on hyvä muistaa, että tämä kirjasarja on Suomessa julkaistu vuonna 2000 eli vuosi ennen Wikipedian syntyä. Jos kirjojen lukeminen itsessään on miellyttävämpää kuin tiedon etsiminen netistä, siinä tapauksessa Platon voisi olla hgyvä aloituspiste platoniseen filosofiaan.

30. toukokuuta 2020

Anthony Gottlieb: Sokrates

 Anthony Gottlieb: Sokrates (1997)
Suuret filosofit -sarja: 20
Suomentaja: Ilpo Halonen
Otava, 2000
63 sivua
kirjastosta

Sokrates on filosofian pyhimys ja marttyyri. Kenellekään muulle suurelle filosofille ei oikeudenmukainen elämä ole muodostunut vastaavanlaiseksi pakkomielteeksi.

Anthony Gottliebin Sokrates kuuluu Suuret filosofit -kirjasarjaan, jossa esitellään historian 24 keskeisimmän filosofin ajatuksia.

Teos on lyhyt ja nopealukuinen ja tekee sen mitä sen uskoinkin tekevän: antaa kehyksen Sokrateelle ja kertoo, mitkä olivat Sokrateen filosofian pääpainot ja miten sokraattinen menetelmä toimii. Minua tosin harmittaa, ettei teosta ole jaettu lukuihin, vaan lähes koko teos on yhtä ja samaa pötköä.

Suosittelisinko teosta Sokrateesta kiinnostuneelle? En nyt välttämättä. Minusta tuntuu, että esim. Wikipediassa on paljon enemmän tietoa Sokrateesta kuin mitä tästä kirjasta saa irti. Toisaalta, jos e-kirjojen lukeminen ei innosta, Sokrates on oivallinen johdatus Sokrateen filosofiaan. Teos jää minulle mitäänsanomattomaksi: en oikeastaan enää edes muista, mitä luin.

27. toukokuuta 2020

Homeros: Odysseia

 Homeros: Odysseia
Suomentaja: Pentti Saarikoski (1972)
Otava, 2012
285 sivua
kirjastosta

Aloitin ajankulukseni pienimutuoisen "taidehistorian sivistysprojektin": tarkoituksena on, että käyn läpi aikakaudet antiikin Kreikasta nykypäivään kronologisessa järjestyksessä, ja siinä samassa luen aikakausien tunnetuimpia klassikkoteoksia, kuuntelen maineikkaimpia klassisen musiikin sävellyksiä ja tutustun merkittävimpiin kuvataiteen teoksiin. Näin päädyin lukemaan Homeroksen Odysseian, yhden länsimaisen historian merkittävimmistä teoksista ja Iliaan jälkeen länsimaisen kirjallisuuden toiseksi vanhin teos.

Pentti Saarikosken suomennos on mukaansatempaava eikä läheskään yhtä raskas kuin olisin olettanut: varmasti juuri siksi, että Pentti Saarikosken suomennos mukailee rakenteeltaan romaania eikä eeposta kuten esimerkiksi Kalevala. Lukemani suomennos on vuodelta 1972, mikä myös selittää nykyaikaisen kerronnan. Vaikka kieli onkin nykyaikaista, se tekee silti kunniaa lähes 3000-vuotiaalle teokselle.

Odysseia on eeppinen seikkailutarina jumalaisesta Odysseyksesta, joka on taistellut Troijan sodassa 10 vuotta, ja jonka kotiinpaluu kestää toiset 10 vuotta. Kaikki Ithakassa, Odysseyksen kotikaupungissa, vaimo mukaanluettuna uskovat, että Odysseys on kuollut jo vuosia sitten. Kylän miehet tahtoisivat kovasti Odysseyksen vaimon omakseen eivätkä jätä vaimoa rauhaan ennen kuin hän valitsee, kenet ottaa Odysseyksen jälkeen puolisokseen.

Myönnän, että olin ennakkoluuloinen tarttuessani Odysseiaan. Luulin, että se olisi tylsä, hidastempoinen ja raskaslukuinen. Olin kuitenkin väärässä, sillä Odysseia on oikeasti aika mielenkiintoinen ja koko ajan on tapahtumassa jotakin. Sanoisin kuitenkin, että jos haluat saada mahdollisimman paljon irti Odysseiasta, tutustu hieman kreikkalaiseen mytologiaan. Kreikkalaiset jumalat ja jumalhahmot ovat vahvasti mukana teoksen kerronnassa, ja on mielekkäämpää lukea kirjaa, kun ymmärtää kaiken lukemansa.

31. maaliskuuta 2020

Nicolas Barreau: Pieni elokuvateatteri Pariisissa

 Nicolas Barreau: Pieni elokuvateatteri Pariisissa (alk. Eines Abends in Paris), 2012
Suomentaja: Veera Kaski
Tammi, 2014
314 sivua
kirjastosta
★★★★

Mutta kuten tiedämme, onnellisimpia ovat aina ne hetket, joita odottaa.

Pieni elokuvateatteri Pariisissa on lämminhenkinen ja hyväntuulinen rakkausromaani, jossa on Pariisin ja vanhojen mustavalkoelokuvien lumoa. Toisin sanoen se on täydellinen, kevyt rakkaustarina matkalle tai nautittavaksi raskaampien teoksien välissä.

Alain Bonnard pyörittää setänsä vanhaa elokuvateatteria Pariisissa kahden työntekijänsä kanssa. Joka viikko punatakkinen nuori nainen tulee katsomaan rakkauselokuvan, ja valitsee aina saman paikan. Lopulta Alain uskaltautuu kysymään naista ulos, vain rakastuakseen naiseen ja joutuessaan yksin kun nainen häipyy kuvioista sanomatta sanaakaan. Samaan aikaan Alainin elokuvateatteri on valittu uuden Hollywood-elokuvan kohtauspaikaksi ja Alainin pieni, vanhanaikainen teatteri saa vihdoinkin huomiota ja asiakkaita.

Lumouksen hetki, jollainen jokaisessa hyvässä elokuvassa on, heijastui heidän silmistään. He astuivat ulos elokuvasalista kuvien kantamina, jotka olivat suurempia kuin he itse, hellien sormien koskettamina, jotka huomaamatta olivat piirtäneet jälkensä heidän sydämeensä, totuudellisten lauseiden rikastuttamina, jotka he saattoivat kantaa mukanaan kotiin kuin kourallisen timantteja.  

Pieni elokuvateatteri Pariisissa on sopiva sekoitus huumoria, romantiikkaa ja eläviä henkilöhahmoja. Lyhyehkön romaanin voisi lukea yhdeltä istumalta, sillä se on niin mukaansatempaava ja suloinen olematta kuitenkaan liian kliseinen tai ällöromanttinen.

5. maaliskuuta 2020

Margaret Atwood: The Handmaid's Tale



Margaret Atwood: The Handmaid's Tale (1985)
Penguin Random House, 2016
453 sivua
kirjastosta

The Handmaid's Tale (suom. Orjattaresi) on varmasti monille tuttu HBO:n sarjasta, joka perustuu kyseisen kirjan tapahtumiin. Minäkin halusin lukea alkuperäisen kirjan ennen kuin alan katsomaan HBO:n sarjaa.

Offred on todennäköisesti 40 ikävuotta lähestyvä nainen (hänen tarkkaa ikäänsä ei koskaan kerrota), jonka paikka nykyisessä teologisessa yhteiskunnassa on tulla raskaaksi mahdollisimman monta kertaa. Hänellä itsellään, lapsen biologisena äitinä, ei kuitenkaan ole oikeutta kasvattaa omia lapsiaan. Sen sijaan, jos Offred sattuisi synnyttämään lapsen, vauva annettaisiin vanhemmalle naiselle, jonka asema yhteiskunnassa on parempi kuin Offredin. Offred on vain synnytyskone, jonka ainoa elämäntehtävä on saattaa maailmaan niin monta lasta kuin mahdollista.

All you have to do, I tell myself, is keep your mouth shut and look stupid. It shouldn't be that hard.

Offred elää lähes orwellilaisessa yhteiskunnassa, jossa yksilöllä ei ole vapautta toteuttaa itseään. Sen sijaan yksilölle on määrätty tietty tehtävä, joka hänen tulee suorittaa teologisen yhteiskunnan hyväksymällä tavalla. Ystävyyssuhteita tai muitakaan tuttavallisia suhteita ei saa solmia. Tuttavalliset hyväthuomenet ja kuulumiset tulee sanoa tavalla, joka ylistää Jumalaa ja muistuttaa, kuinka upea valtio Gilead on.

Suoraan sanottuna en oikein ymmärrä, miksi tätä teosta pidetään niin vaikuttavana. En päässyt mukaan teoksen maailmaan. Minusta juoni eteni hitaasti, ja kuvailu oli pitkäveteistä. Onneksi luin teoksen loppusanat ennen kuin luin varsinaisen teoksen, sillä ymmärtämällä mistä Orjattaresi on saanut inspiraationsa, lukukokemus on mielenkiintoisempi ja merkityksellisempi. Orjattaresi on pelottava muistuts siitä, millaisia asioita maailmassa tapahtuu tai on joskus tapahtunut naisille. Niin kuin monissa muissakin dystopiaromaaneissa, Orjattaresi kertoo siitä, kuinka helposti järjestäytynyt yhteiskunta pystyy tuhoamaan pienen ihmisen.  


4. marraskuuta 2019

Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa

Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa (alk. Everyone Brave Is Forgvien), 2016
Suomentaja: Irmeli Ruuska
Gummerrus, 2016
471 sivua
kirjastosta
★★★★

"Vaikka tietääkin, ettei kuole, se ei ole sama asia kuin eläminen."

Valitsin Cleaven teoksen Sodassa ja rakkaudessa kauniin kannen takia. En voi vastustaa valkoisen, mustan ja vaaleanpunaisen yhdistelmää, varsinkin jos taustalla on Big Ben ja taivaalla pommikoneita ja valonheittimiä. Kauniin kannen takaa löytyy myös kaunis joskin riistävä sota-ajan rakkaustarina, jos rakkaustarina nyt on oikea sana kuvailemaan teoksen juonta.

Ehkä rakkaus olikin juuri sellaista -- ei hytkähdys vatsanpohjassa kaarisillan yli ajettaessa eikä ilotulitusmaista hehkua vaan hiljainen oivallus, että lämpimään käteen piti tarttua, kun sitä tarjottiin, ennen kuin kaikki valo hiipuisi taivaalta.

Kaikki alkaa syyskuussa 1939, kun Britannia ja Ranska julistavat sodan Saksaa vastaan Saksan hyökätessä Puolaan. 18-vuotias Mary North ei ole peloissaan vaan innoissaan. Samaan aikaan toisella puolella kaupunkia on kaksi kaverusta, Tom ja Alistair, joista Alistair lähtee sotaan, ja joista Tom jää Lontooseen huolehtimaan omasta koulupiiristään. Teoksen aikana seurataan Maryn, Tomin ja Alistairin elämää sodan loppuun asti. Voisi kai sanoa, että Sodassa ja rakkaudessa on jonkinlainen henkinen kasvuromaani, jossa kasvaminen ei niinkään ole aikuistumista, vaan pikemminkin sodan vaikutusten levittäytymistä niin mieleen kuin kehoonkin.

Ehkä aikuistuminen oli juuri tätä: oivallus, että maailmassa oli jo tarpeeksi väkeä ja ettei ketään erityisesti tarvittu.

Ehdottomasti parasta teoksessa on sen kerronta. Se on samaan aikaan kaunista ja sydäntäraastavaa, ja tempaa lukijan mukaan tapahtumiin niin että silmät sulkemalla voi itsekin kuvitella olevansa pommisuojassa Lontoon alla maan täristessä. Vaikka teos ei ole ylitseampuvan väkivaltainen eikä se kuvaile sotaa järkyttävällä tavalla, kerronassa on silti jotain ahdistavaa, mikä saa lukijan kokemaan olevansa itse osa tapahtumia.

"Sinun on valittava aviomies huolella, koska miehesi ihanteiden on edustettava omiasi. Ihanteista tulee pyrkimyksiä, ja pyrkimyksiin tarvitaan liittolaisia, ja liittolaisille on järjestettävä illanviettoja ja juhlia, joihin tarvitaan istumisjärjestys."

Sodassa ja rakkaudessa on mieleenpainuva ja kiinnostava lukukokemus, jossa ihmiskohtalot ja kerronta kohtaavat haikealla tavalla. Se sopii hyvin sinulle, joka olet kiinnostunut toisesta maailmansodasta ja haluat lukea fiktiivisen teoksen, jossa pääpaino ei ole historiallisissa faktoissa vaan henkilöhahmoissa. Se sopii myös sinulle, joka haluat nauttia rauhassa viehättävästä kerronnasta ja tutustua erilaisiin henkilöhahmoihin, joista jokaiseen sota vaikuttaa eri tavalla. Jos taas etsit kevyttä iltalukemista, suosittelen hakemaan sitä jostain muualta, nimimerkillä luin tätä juuri ennen nukkumaanmenoa ja yöllä näin painajaista, jossa Saksa hyökkäsi Suomeen.